Wilkinson Sword – 250 vuotta innovaatioita ja mullistavia keksintöjä

Me Efillä olemme ylpeitä siitä, että olemme olleet Wilkinson Swordin sekä miesten että naisten tuotteiden jälleenmyyjä vuodesta 1992 lähtien. Nämä ihokarvanpoistojärjestelmät ovat erittäin suosittuja ja niillä on kymmeniätuhansia käyttäjiä. Ne kuuluvat ostetuimpien tuotteidemme joukkoon.

Wilkinson Sword tunnetaan nykyään kaikkialla maailmassa kehittyneistä höylistään, ja useimmat ihmiset tuntevat merkin tai ovat kuulleet siitä.

Mutta miten kaikki oikein alkoi?

Kaikki alkoi miekoista ja pistooleista 250 vuotta sitten. Wilkinson Sword on siis elinvoimainen yritys, jolla on jännittävä historia!

Wilkinson Swordin historia vuodesta 1772 vuoteen 2022

Perustamisvuosi 1772

Kaikki alkoi Lontoosta. Henry Nock perusti Wilkinson Swordin vuonna 1772. Nock oli innovatiivisten aseiden tunnustettu tuottaja. Miekkojen tuotanto alkoi täydellä voimalla vasta vuonna 1824 ja jatkui aina vuoteen 2005. Yhtiö on kuitenkin valmistanut myös muun muassa puutarhatyökaluja ja moottoripyöriä.

1898

Valmistettuaan 100 vuotta pistooleja ja miekkoja Wilkinson Sword lanseerasi monista höyläinnovaatoistaan ensimmäisen: Pall Mall Safety -höylän. Turvallinen ja varma ihokarvojen ajaminen on ollut kaikkien järjestelmien lähtökohtana, ja esimerkiksi vuonna 1898 julkaistussa mainoksessa kerrotaan, että Wilkinsonia käytettäessä ei ole mitään vaaraa siitä, että kasvoihin tulisi haavoja. Ihan 100-prosenttisen oikea tämä väittämä ei varmasikaan ollut, mutta vakaa käsi ja hyvä tekniikka auttavat myös paljon.

1961

Wilkinson Sword tuo markkinoille ensimmäisen ruostumattomasta teräksestä valmistetun partaterän. Tämä oli markkinoita mullistava keksintö, sillä käyttäjät tarvitsivat nyt vain yhden terän viikossa sen sijaan, että ennen terä oli vaihdettava päivittäin.

1971

System T70 – maailman ensimmäinen partahöylä, jossa oli integroitu eli muovin ympäröimä terä.

1992

Protector lanseerataan. Maailman ensimmäinen kaksiteräinen järjestelmä, jossa on suojaverkko. Terän tuotekehitys ja tuotanto tapahtuu Solingenissa Saksassa.

1994

Wilkinson Sword alkoi valmistaa naisille tarkoitettuja tuotteita vasta vuonna 1994. Markkinoille tuotiin Lady Protector – ensimmäinen naisille tarkoitettu höylä, jonka suojaverkko suojaa ihoa haavoilta ja viilloilta.

1996

FX – vallankumouksellinen järjestelmä, jonka kaksi taipuvaa terää mukautuvat kasvojen ihon muotoihin. Sen seuraaja Extreme3, jossa on kolme ominaisuuksiltaan vastaavaa terää, on yhä suosittu höylä.

2003

Vallankumouksellinen Intuition sensitive caretulee markkinoille. Se on naisten kehittämä ja naisille tarkoitettu ihokarvanpoistojärjestelmä. Viimeinkin naiset voivat mennä suihkuun ja ajella ihokarvat tarvitsematta erillisiä voiteita tai geelejä. Tuotteen terä oli upotettu ihonhoitoaineen ja saippuan yhdistelmään, joka alkoi vaahdota kosketuksessa veteen!
Intuitionista tuli nopeasti asiakkaidemme suosikki ja sitä se on yhä!
Quattro tuodaan markkinoille ensimmäisenä höylänä, jossa on neljä terää. Markkinoille tulee muutamia vuosia myöhemmin Quattro for women ja Quattro Titanium, jonka terät on päällystetty titaanilla.

2008

Quattro-mallistoa täydennetään esimerkiksi Quattro bikini- ja Quattro Precision -höylillä. Molemmissa on toisessa päässä paristokäyttöinen trimmeri ja toisessa päässä ajoterä.

2010–2022

Hydro-järjestelmä tulee markkinoille useina eri malleina: Hydro 5 miehille ja Hydro Silk naisille. Nämä järjestelmät tarjoavat mukavan ja tarkan ajon ilman ihoärsytystä. Lisäksi ne varmistavat, että iho ei kuivu sheivauksen seurauksena.
Hydro 5 ja Hydro Silk ovat kummatkin olleet suosittuja tuotteita asiakkaidemme keskuudessa ja kymmenetuhannet tyytyväiset käyttäjät käyttävät niitä päivittäin kaikkialla Pohjoismaissa.
Efi on ollut Wilkinson Swordin höylien ylpeä jälleenmyyjä vuodesta 1992 lähtien – ja olemme yhä innoissamme kaikista "vanhoista" ja uusista ihokarvanpoistojärjestelmistä. Odotamme myös innolla sitä, mitä tämä elinvoimainen syntymäpäiväsankari innovoi tulevaisuudessa.